Kokoukset‎ > ‎

Kevään kokoukset

lähettänyt Kirsi Koivula 16.5.2017 klo 5.29

ROAY:n hallitus on kokoontunut tammikuun järjestäytymiskokouksen jälkeen kahdesti; helmikuun lopulla 28.2. ja  huhtikuussa 11.4.  Kevään viimeinen kokous pidetään kuluvan kuun lopulla ennen kesälomien alkamista.


Kokouksissa on suunniteltu vuoden toimintaa ja  kehitetty mm. viestintää. Yhdistyksen edustajat ovat olleen mukana mm paikallisyhdistyksen vuosikokouksessa  eikä myöskään edunvalvontaa ole unohdettu. Yhdistyksen jäsenet ovat tapailleet päättäjiä ja koulutoimen henkilöstöä. Myös  työsuojeluvaltuutettu on valitettavasti ollut kevään aikana kiireinen.


Huhtikuisessa  kokouksessa hyväksyttiin yhdistyksen viestintäsuunnitelma. Jatkossa tiedotamme  tapahtumista ja toiminnasta enemmän koulujen yhteysopettajien kautta.  Tänne yhdistyksen omille sivuille päivitämme ajankohtaisia asioita, ja yhdistys on myös Facebookissa.


Yhdistys muistaa jatkossakin 50-vuotta täyttäviä jäseniämme. He voivat odottaa postia yhdistykseltämme suoraan kotiin. Postitamem musitamiset  puolivuosittain. Haluamem myös muistaa eläkkeelle jääviä jäseniämme. Heidän kohdallaan yhteysopettaja voi noutaa eläkkeellejäävän lahjan  OAJ:n toimistolta Korkalonkadulta.


Kevään aikana on yhdidtyksemme järjestänyt monenlaista koulutusta ja virkistystä. Hopeakorukurssilla oli mahdollisuus tutustua korujen tekemiseen. Viikonlopun aikana syntyikin monenlaisia koruja. Kevääksi suunniteltu Pyhä-tunturin retki ei toteutunut, mutta   viime viikonloppuna  oli  mahdollisuus lähteä edullisesti teatteriin katsomaan Piaff-esitystä.   Toukokuussa järjestetään myös jäsenilta 16.5., jossa on esillä paljon ajankohtaista palkka-asiaa.  Tarjolla on myös pientä iltapalaa.


Yhdistys on myös neuvotellut  paikallisia yhteistyösopimuksia. Viime aikoina uusia sopimuksia on syntynyt Konditoria Antinkaapon ja Parturi-Kampaamo Vienon kanssa. Jäsenetuja saa näyttämällä OAJ:n jäsenkorttia.


Comments