Jos uskoisin Joulupukkiin, voisin varmaankin uskoa sellaiseen maailmaan, jossa tulevaisuus säilyy muuttumattomana. Voisin kaikessa rauhassa olla ajattelematta ilmastonmuutosta, puhtaan veden loppumista, eriarvoistumista, työttömyyttä ja pulaa tulevaisuuden osaajista. Monet uhkakuvat ovat kuitenkin lähempänä kuin haluamme uskoa. Uutisista näemme ja kuulemme viikoittain, kuinka aiemmin lähinnä tieteiselokuvien uhkakuvat ovat muuttuneet arjeksi.
Joulupukin sijaan uskon mieluummin siihen, että meillä opettajilla on omat keinomme tehdä tulevaisuudesta niin turvallinen kuin haluamme sen olevan. Me voimme tarjota jokaiselle vahvan opinpolun ja voimme auttaa syrjäytymiskehityksen katkaisemisessa. Sitä varten tarvitsemme kuitenkin tukea yhteiskunnalta: niin valtiolta kuin kaupungiltakin. Lahjaksi toivon, että koulutuksen tasa-arvoa voitaisiin vahvistaa: kaikilla pitää olla tasa-arvoinen mahdollisuus oppia. Samoin toivon, että oppimisen perustana oleviin turvallisuuteen ja hyvinvointiin panostetaan. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. sisäilmaongelmien korjaamista. Yhtä lailla pitää huolehtia siitä, että työn kuormitusta kevennetään ja siitä, että koulutus järjestetään lakien ja säädösten mukaisesti.
Vieläkö on toivoa siitä, että saa vielä toivoa? Jos on, haluan nähdä, että koulutuksen rahoitusta lisätään merkittävästi. Näin voidaan turvata koulujen toimintaedellytykset. Kun samalla maltetaan kehittää koulutusta pitkäjänteisesti erilaisten pirstaleisten hankkeiden sijaan, voidaan opetuksen kehityksessäkin keskittyä olennaiseen.
Jos Joulupukki ei näissä toiveissani auta, niin onneksi ensi keväänä järjestetään eduskuntavaalit. Opetusalan Ammattijärjestö on koonnut esittämieni toiveiden lisäksi runsaasti erilaisia ratkaisuehdotuksia Suomen tulevaisuuden takaamiseksi. Niiden keskeinen viesti on, että kasvatus ja koulutus pelastavat syrjäytymiseltä. Koulutuksen tasa-arvo on suuri voimavara, jossa raha ei saa ratkaista.
Jos kaikki menee hyvin, kuuluvat koulutus ja kasvatus seuraavan hallituksen kärkihankkeisiin. Pidäthän siis mielessäsi, että #koulutusratkaisee. Samalla toivotan kaikille jäsenillemme iloista joulua ja toiveikasta uutta vuotta! Pidäthän myös ensi vuonna huolta itsestäsi ja omasta jaksamisestasi!
Jaakko Sarmola puheenjohtaja |