Vapun jälkeen on vielä muutama viikko ahkeroitavaa kouluissa, kunnes Suvivirsi ja todistukset antavat opettajalle oikeuden kesän vapaisiin. Toukokuun viimeisten työviikkojen aikana yhdistyksemme luottamushenkilöt valmistelevat jo uutta lukuvuotta. Tapaamme kuntavaaleissa valittuja kaupunginvaltuutettuja, joiden kanssa keskustelemme uuden valtuustokauden haasteita. Vaikuttamistoiminnan kulmakivenä on yhdistyksemme oma tavoiteohjelma, jonka sisältöihin kuka tahansa voi tutustua näillä sivuilla. Lähtökohtana on, että Rovaniemen tulee vahvistaa asemaansa koulutuskaupunkina - oppilaiden ja opettajien oikeuksista ei tule tinkiä, eikä koulutus edelleenkään saa olla leikkausten kohteena. Poliitikkotapaamisten lisäksi neuvottelemme palkkaukseen liittyvistä asioista. Ovtes-lisätehtäväkokeilusopimus ja tva-sopimus ovat käytännössä valmiit, ja piakkoin päästäneen yhteisymmärrykseen myös yhteissuunnitteluajan eli ys-ajan käytöstä ensi syksystä alkaen. Näistä asioista tiedotetaan mm. toukokuussa pidettävässä palkkainfossa - tulethan mukaan kuulemaan 16.5. kello 18. Tilaisuuteen tulee ilmoittautua, ja ohjeet siihen saat omalta yhteysopettajaltasi. Toivotan voimia lukuvuoden loppuun! Jaakko Sarmola, puheenjohtaja |