Lukiokurssien korvausten tulee olla ymmärrettävät

lähettänyt Teuvo Kokkonen 17.5.2019 klo 6.23   [ 17.5.2019 klo 6.31 päivitetty ]
Rovaniemen kaupunki on suunnitellut lukiokurssien korvaamisen muuttamista siten, että alle 10 opiskelijan ryhmien opettamisesta maksettaisiin 0,6 kurssin palkka ja että suoritusmerkinnöistä arvioitavista kursseista korvattaisiin 0,8 kurssin palkka.

Yhdistys ei hyväksy tätä, sillä se suoranainen palkanalennus. Jos palkkaa pienennettäisiin, tulisi opetustakin antaa vähemmän. Samalla opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttaminen vaikeutuisi huomattavasti. Opiskelijoiden kannalta tilanne olisi siis hyvin huolestuttava.

Yhdistyksemme edustajat ovat yhteydessä poliittisiin päätöksentekijöihin, jotta tällainen hälyttävä uhkakuva ei muutu todellisuudeksi. Jos pienten kurssien opettamisen palkka kuitenkin pienenee ja opetus vähenee, tulee opettajien arvioida uudelleen oma työnsä. Työtä ei pidä tehdä enempää kuin mistä maksetaan eikä opettamatta jääneitä asioita voi sellaisenaan sisällyttää jäljelle jääviin tunteihin.
Comments