Ohjeet päivärahan hakemiseen
Yleiset ohjeet:
KOKOPÄIVÄRAHA MAKSETAAN, KUN VIRKAMATKA ON KESTÄNYT YLI 12 H
OSAPÄIVÄRAHA MAKSETAAN, KUN VIRKAMATKA ON KESTÄNYT YLI 8 H (TAI YLI 6 H, JOS ENEMMÄN KUIN 3 H MATKASTA ON TAPAHTUNUT KLO 16-07).
Päiväraha maksetaan alennettuna (KVTES liite 16, 10 §) aina, kun opettaja saa ilmaisen lounaan ja päivällisen. Sillä ole merkitystä, kustantaako ruokailut työnantaja vai joku muu taho.
Osapäivärahaa alennetaan jo yhdestä ilmaisesta ateriasta (lounas tai päivällinen). Sen sijaan kokopäivärahaa alentaa vasta ilmainen lounas ja päivällinen.
HUOM! Koulun eväitä ei lasketa ateriaksi!
Matka-aika (7 §) alkaa koululta, jos bussi lähtee aamulla koululta tai jos matkalle lähdetään kesken työpäivän koululta. Matka-aika alkaa kotoa, jos kokoontuminen on esim. rautatie- tai lentoasemalla.
KVTES Liite 16, 15 §:n yömatkaraha koskee opettajia esim. vaelluskursseilla / eräkursseilla, jossa opettaja yöpyy teltassa.
Eli käytännössä:
Leirikoulun tapauksessa päiväraha maksetaan alennettuna, (koska leirikoulussa on yleensä yhteinen lounas ja päivällinen.)
Vaelluskurssilla päiväraha maksetaan kokonaisena, koska opettaja maksaa itse omat eväänsä. Opettaja on oikeutettu myös yömatkarahaan.
Taidetestausmatkalla päiväraha maksetaan alennettuna tai kokonaisena riippuen siitä, onko opettajalla mahdollisuus ilmaiseen ruokailuun vai ei.
M2-ohjeet
ENNEN MATKAA
Tee M2-suunnitelma hyvissä ajoin ennen matkaa. Esimies hyväksyy hakemuksesi ja tällöin myös vakuutuksesi on voimassa.
Kirjaudu M2-ohjelmaan ja valitse vihreästä ylävalikosta uusi suunnitelma.
Matkatyyppi
valitse valikosta Kotimaanmatka (virka- ja työmatka) tms. matkasi mukaisesti
Matkakohde
Kirjoita matkakohde, esim. Oivanki Kuusamo tai Helsinki tai Pyhätunturi tms.
Suunnitelman kuvaus
Kirjoita esim. Leirikoulu tai Taidetestausmatka tai Vaelluskurssi tms.
Maksutapa
Valitse Pankki
Pankkitili
Laita tilinumerosi
Lähtöaika
Jos lähdette yhdessä koululta, laita lähtöaika, kun bussi starttaa
Jos lähdette suoraan lentokentältä tai rautatieasemalta, merkitse aika jolloin lähdet kotoa
Paluuaika
Jos palaatte yhdessä koululle, laita se aika, jolloin suurin piirtein saavutte koulun pihalle
Merkitse arvioitu kotiinsaapumisaika, jos tulette jollain muulla tavalla kokoontumatta koululle
Matkan kuvaus
Merkitse matkan kuvaus, esim. Rovaniemi - Helsinki - Rovaniemi
Matkat ja ajot:
Lisää ajo, jos esimerkiksi menet lentokentälle omalla autolla. Kaupungin matkustusohjeen mukaan pitää käyttää halvinta julkista kulkuneuvoa eli bussia. Mikäli bussia ei kulje, oman auton käytöstä pitää erikseen sopia rehtorin kanssa.
Merkitse päivämäärä ja ajetut kilometrit sekä kulkuneuvo
Ajoreitti on esim. Koskikatu 11 - Rovaniemen lentokenttä
Selite: Ei julkista liikennettä.
Lisää arvioitu kulu, jos esimerkiksi menet paikallisbussilla lentokentälle tai rautatieasemalle, josta matka alkaa tai pysäköintimaksu, jos auto jää lentokentälle tms. kulu
Valitse kulu ja maksutapa, summa ja selite, esim. bussikulu
Ateriat:
Merkitse montako ilmaista ateriaa tulet todennäköisesti saamaan
Älä koske ateriakorvaustäppään
Yömatkaraha
Mikäli sinulle ei ole minkäänlaista majoitusta työnantajan puolesta, vaan esim. vaellusreissujen telttamajoitus omassa teltassa
Lopuksi tarkista ja vahvista sekä lähetä rehtorille.
Muita ohjeita:
Koulusihteeri varaa liput / bussin silloin, kun kyse on koulun maksamasta retkestä, esim. taidetestausretki tai vaelluskurssit.
Muista merkitä koulutus / poissaolo myös Essiin.
Katso Lanssista tarkemmat ohjeet:
https://lanssi.rovaniemi.fi/Henkilostoasiat/Tyo--ja-virkamatkat
MATKAN JÄLKEEN
Tee M2-matkalasku viimeistään 2 kk:n kuluessa matkan päättymisestä tai kalenterivuoden päättymiseen mennessä, milloin siihen on matkan päättymishetkestä alla kaksi kuukautta aikaa. Kirjaudu M2-ohjelmaan ja valitse vihreästä ylävalikosta uusi lasku.
Täytä matkalasku samaan tyyliin kuin suunnitelma. Lisää kaikki kuitit ja tositteet mukaan.
Matkatyyppi
valitse valikosta Kotimaanmatka (virka- ja työmatka) tms. matkasi mukaisesti
Matkakohde
Kirjoita matkakohde, esim. Oivanki Kuusamo tai Helsinki tai Pyhätunturi tms.
Suunnitelman kuvaus
Kirjoita esim. Leirikoulu tai Taidetestausmatka tai Vaelluskurssi tms.
Maksutapa
Valitse Pankki
Pankkitili
Laita tilinumerosi
Lähtöaika
Jos lähdette yhdessä koululta, laita lähtöaika, kun bussi starttaa
Jos lähdette suoraan lentokentältä tai rautatieasemalta, merkitse aika jolloin lähdit kotoa
Paluuaika
Jos palaatte yhdessä koululle, laita se aika, jolloin saavuitte koulun pihalle
Merkitse kotiinsaapumisaika, jos tulitte jollain muulla tavalla kokoontumatta koululle
Matkan kuvaus
Merkitse matkan kuvaus, esim. Rovaniemi - Helsinki - Rovaniemi
Matkat ja ajot:
Lisää ajo, jos esimerkiksi menet lentokentälle omalla autolla. Kaupungin matkustusohjeen mukaan pitää käyttää halvinta julkista kulkuneuvoa eli bussia. Mikäli bussia ei kulje, oman auton käytöstä pitää erikseen sopia rehtorin kanssa.
Merkitse päivämäärä ja ajetut kilometrit sekä kulkuneuvo
Ajoreitti on esim. Koskikatu 11 - Rovaniemen lentokenttä
Selite: Ei julkista liikennettä.
Lisää kulu, jos esimerkiksi menet paikallisbussilla lentokentälle tai rautatieasemalle, josta matka alkaa tai pysäköintimaksu, jos auto jää lentokentälle tms. kulu
Valitse kulu ja maksutapa, summa ja selite, esim. bussikulu
Ateriat:
Merkitse montako ilmaista ateriaa olet saanut
Älä koske ateriakorvaustäppään
Yömatkaraha
Mikäli sinulle ei ole minkäänlaista majoitusta työnantajan puolesta, vaan esim. vaellusreissujen telttamajoitus omassa teltassa, laita tämä täppä
Lopuksi tarkista ja vahvista sekä lähetä rehtorille.
Matkakustannusten korvaukset
2025
Kilometrikorvaus (auto, ensimmäiset 5 000 km)
59 snt/km
- korotettu korvaus 4 snt/km/samalle virkamatkalle osallistuva henkilö
Kokopäiväraha 53 €
Osapäiväraha 24 €
Yömatkaraha 16 €